Nuoruusvuodet vaikuttavat hengelliseen persoonaani yhä. nuoruusvuosien musiikki on koteloitunut aivoihini niin vahvasti, että sitä ei kokonaan voi syrjäyttää uusilla elämyksillä. Vielä tänä päivänäkin tunnen viisikymmentäluvun iskelmät paremmin kuin Siionin virret, vaikka olen aktiivisesti ollut 57 vuotta mukana tällä esikoisten Taivaan tien matkalla. Aika ajoin nuo sävelet soivat päässäni vieläkin. Ne luovat tunnelmia ja vievät hetkeksi mukanaan. Asemani lapsuuden perheessäni, sekä nuoruuden harrastukset, ovat muokanneet vahvan jäljen mieleeni, haluanko sitä tai en.

Perheen perustaminen, opiskeluvuodet ja oman perheen hengissä pitäminen täyttivät koko kuusikymmentäluvun. Köyhyyttä pökkimällä pääsimme vihdoin läpi noista opiskeluvuosista. Vuonna 1983 työurani nousuvaiheessa sairastuin vakavasti. Jouduin työelämästä syrjään. Minulla oli kolme työpaikkaa yhtä aikaa ja minut pakotettiin jäämään eläkkeelle. Eläkkeellä räpiköin vielä erilaisissa bisneksissä mukana vaihtelevalla menestyksellä.

Noista ruuhkavuosista ei siis jäänyt juuri eväitä Taivaan tielle, eivätkä ne myös miehitä ajatuksiani tänään. Niistä en myöskään ole koskaan kirjoittanut. Ne surettavat minua suuresti, koska niin paljon silloin jouduin laiminlyömään perhettäni. Toivon vain, että lapseni ja vaimoni antavat sen minulle anteeksi. En voi sitä enää mitenkään korjata.

Jo kolmekymmentäkolme vuotta olen siis aktiivisen työnteon estämättä saanut pohtia elämäni juoksua lukemalla ja kirjoittamalla. Olen saanut harrastaa vapaasti. Uskonnolliseen asenteeseeni ja uskon elämääni ne vuodet ovat vaikuttaneet paljon, samoin ajatus kulkuani ovat ohjanneet 90-luvun alussa Helsingin yliopiston yleisen teologian osastolla suorittamani alempi teologian tutkinto, sekä Sleyn kaksi oto-kurssia. Kaikenlaisten kipujen keskelläkin, se on ollut rikasta aikaa.

Kuitenkin kaikista suurin vaikutus hengelliseen persoonallisuuteeni on ollut lapsuudessa ja varhaisnuoruudessani saatu kotikasvatus, sekä se seuraelämä siellä Sorsakoskella. Siitä ajasta olen muutamia katkelmia kirjoittanut. Kertomukset isäsuhteestani ja lapsuuteni ongelmatilanteista, eivät tee oikeutta sille työlle, jonka koti ja seurat tekivät minun persoonassani. Annan suuren arvon kaikista ongelmista huolimatta kotikasvatukselleni, mutta siitä riemuitsen että kaikkien näiden kokemusteni jälkeen olen saavuttanut hengellisen itsenäisyyden. Turvaan yksinomaan Jeesuksen sovintotyöhön.